Pysähtymistä voi ja kannattaa harjoitella

Viikko sitten olin elämäni ensimmäistä kertaa podcast-vieraana puhumassa pysähtymisen tärkeydestä ja taidosta arjen kiireiden keskellä. Oli jännittävää, mutta ehdottoman mukavaa puhua itselle niin tärkeästä aiheesta 😀. Voit kuunnella podcastin sekä muita Kaisa Railanmaan mielenkiintoisia podcast-keskusteluja täällä

Pysähtymisen taito ei ole meille ulkoa annettu ominaisuus, joka joillain on, mutta toisilla ei. Joskus kuulee sanottavan, että ”läsnäoloharjoitukset, meditaatio tai yinjooga ei ole minua varten, koska en osaa rentoutua tai rauhoittua”. Päinvastoin, silloinhan sitä harjoitusta vasta kaivataankin. Kyky pysähtyä on opittavissa ja harjoiteltavissa oleva taito siinä, missä kaikki muutkin ominaisuudet, hiljainen mieli on kuin lihas, joka voimistuu jokaisen harjoituksen myötä. 

Pysähtymisen ja läsnäolon tärkeyttä nyky-yhteiskunnan hektisessä rytmissä, joka suosii ja palkitsee suorittamista, ei voi liikaa korostaa: ainoastaan olemalla läsnä itsellemme ja itsessämme, voimme kuulla sen, mitä minulle aidosti kuuluu ja mitä kehoni minulle kertoo. Ja jos emme osaa pysähtyä ja olla läsnä, tuskin osaamme aidosti myöskään kohdata ja kuunnella toista ihmistä.

Läsnäoloa ja pysähtymistä voi ja kannattaa harjoittaa ja harjoitella ihan joka päivä. Laitan sinulle tulevissa blogipostauksissa useita pieniä ja helppoja vinkkejä siihen, miten voit opetella pysähtymistä ja läsnäoloa ihan jokapäiväisen arjen keskellä. Tämä onkin monesti tärkeintä: miten tuoda pieniä pysähtymisen hetkiä ihan jokapäiväisen touhun keskelle? 

Ensimmäinen vinkki on hengityksen pidentäminen. Voit esimerkiksi lähteä pidentämään hengitystäsi ja hetkeksi keskittyä ainoastaan seuraamaan omaa hengitystä sisäänhengityksen ensimmäisestä henkäisystä uloshengityksen viimeiseen huokaisuun saakka, aistia pienen tauon sisään- ja uloshengityksen välillä. 

 

Päivittäisten pysähtymisen ja läsnäolon hetkien ohella voit järjestää pysähtymisen hetkiä ja harjoituksia ihan kalenteriin. Yinjooga on siihen oiva keino: se sopii lähes kaikille, ei vaadi ennakkotietoja tai -taitoja joogasta ja on todellinen lepohetki arjen keskellä. Yinjooga on lempeä tapa itsensä kuunteluun ja kehotietoisuuden lisäämiseen: samalla kun opimme kehostamme, opimme myös jotain aina itsestämme. Moni myös kokee saaneensa yinjoogasta helpotusta erilaisiin kehollisiin kiputiloihin (esim. selkäkivut) tai unettomuuteen. 

Hiljaisen Mielen viikkotarjonnassa on yhteensä neljä viikkotuntia yinjoogaa: sunnuntai- ja tiistai-illoissa, tiistai-aamuna ja torstaina alkuillasta. Varaamalla oman tunnin tiedät aina, että mahdut tunnille, mutta mahdollisen esteen sattuessa voit vaihtaa tunnin toiseen. Tuletko mukaan kokeilemaan? Lisätietoa viikkotunneista löydät täältä.

Hitaasti, hiljaisuudessa,

Hanna

(Albert Einsteinin kuva on sosiaalisesta mediasta bongattu, alkuperäistä tekijää en tiedä, mutta kaikki kunnia hänelle 😀).