Oman tarinan äärellä, aloittelijan mielellä

Vuodenvaihteen molemmin puolin pidimme ihanan kollegani ja rakkaan ystäväni Suvin kanssa kaksi viikonloppuretriittiä, jotka kulkivat nimellä oman tarinan äärellä. Retriitit saivat yllättävän suosion ja saamamme palaute niistä on ollut niin hyvää ja kannustavaa, että olemme kiitollisena lukeneet niitä pyyhkien tippaa silmäkulmasta. On ihanaa, miten saimme hetken aikaa kulkea toistemme rinnalla, antaa polkujemme risteytyä ja sitten taas eriytyä.

Oma tarina on minusta käsitteenä mielenkiintoinen. Toisaalta se on juuri minun tarinani ja polkuni, minun historiani, minulle tapahtuneet asiat ja myös minun tulevaisuuteni. Mutta se on myös minun kertomani tarina siten, kuin minä olen sen kokenut, siitä näkökulmasta kerrottuna, joka minulle on oleellinen ja miten minä haluan sen kertoa. Omaan tarinaamme liittyy hyvin vahvasti identiteettimme ja se, millaiseksi itsemme koemme ja näemme, paitsi itsenämme, myös suhteessa muihin.

Millaista tarinaa kerron itselleni?

Joskus kuitenkin voi käydä niin, että jäämme kiinni johonkin tiettyyn identiteettiin: meille jää niin sanotusti ”levy päälle”. Esimerkiksi vaikean sairauden kokenut voi jäädä kiinni sairastajan identiteettiin, jolloin toimimme tuon identiteetin “edellyttämällä” tavalla ja kerromme uudestaan ja uudestaan samaa tarinaa. Näin pidämme edelleen yllä tuota identiteettiä ja elämme sen mukaisesti. Vuosia sitten mieheni sairasti vakavaa leukemiaa. Rajujen hoitojen myötä alkoivat lähteä hiukset ja eräänä päivänä päätimme ajaa loputkin pois. Ajellessamme hiuksia sairaalan vessassa saimme ehkä vuosikymmenen naurut, sillä koneella saa tehtyä aika hulvattomia kampauksia ja kalotteja päälaelle :D. Mutta ajatus taustalla oli: ei kai meidän tässä tilanteessa pitäisi nauraa, vaan itkeä? Saman ajatuksen huomasin ollessani vuosia sitten työuupumuksen vuoksi sairaslomalla: mietin, voiko uupunut tai masentunut olla myös samaan aikaan iloinen. Kun havaitsee itsessään tämän kaltaisia kahlitsevia ajatuksia, on mahdollista aktiivisesti toimia toisin, katsoa tarinaa eri näkökulmasta ja luopua siitä ajatusmallista, millainen pitäisi olla tai miten pitäisi toimia. Itse huomasin, että hakeutuessani positiivisten ihmisten seuraan tai huolehtimalla siitä, että en ainakaan puheellani ylläpidä olotilaa, mielialani itse asiassa parani.

Saatamme myös hyvin vahvasti kokea olevamme tietyn ammattikunnan edustaja, jolloin meidän voi olla hyvin haastava katsoa asioita oman työidentiteetin ulkopuolelta. Tietyn alan asiantuntijan saattaa esimerkiksi olla vaikeaa asettua oppilaan rooliin ja luopua asiansa tuntevan ja tietävän asiantuntijan identiteetistä. Toisaalta johtajan identiteetin omaavan voi olla vaikeaa asettua ei-määräävään asemaan ja luovuttaa vastuukapula toiselle: jäämme pitämään roolistamme kiinni myös työelämän ulkopuolella.

Toisaalta meidän voi olla vaikea katsoa asioita sellaisen koulukunnan, perinteen tai tradition näkökulmasta, joka mikä itsellemme on vierasta. Helposti asetumme puolustusasemiin: ”minä en usko tuota, sillä tiedän että…”. Itse esimerkiksi toimin pitkään tiede- ja yritysmaailmassa ja sain sittemmin tietoisesti opetella haastamaan omaa luonnontieteilijän identiteettiäni ja onnekseni huomata (ja pystyä myöntämään), että maailmassa on paljon sellaista, jota ei voi tieteellisesti mittaamalla osoittaa olevan totta.

Millainen on aloittelijan mieli?

Sekä elämää, eri perinteitä ja traditioita, omaa identiteettiään ja omaa tarinaansa voi katsoa myös niin kutsutun aloittelijan mielen avulla. Se tarkoittaa sitä, että voimme suhtautua näkemäämme ja kuulemaamme ilman ennakko-oletuksia, -käsityksiä tai mielipiteitä siitä, onko asia tai ilmiö totta vai ei, pidämmekö siitä tai emmekö pidä, olemmeko samaa mieltä asiasta, uskommeko siihen vai emme. Aloittelijan mielellä voimme katsoa asioita sillä ajatuksella, että ”ahaa, onpa mielenkiintoista, noinkin voi siis ajatella, noinkin voi olla, no kai minä voin kokeilla”. Aloittelijan mieli ei luokittele, määrittele, ei tiedä etukäteen, vaan suhtautuu asioihin ikään kuin kuulisi ne ensimmäistä kertaa. Poikani kohta 12 vee on mestari tässä: hänen vastauksensa lähestulkoon kaikkiin usein ulkoisesti-tarkasteltuna-ei-niin-hyviin-lopputulemiin päätyneihin tapahtumiin on ”minä vaan halusin kokeilla”.

Pidän filosofi Esa Saarisen esimerkistä hänen Herra Hauskaksi nimeämästään henkilöstä, jonka hän tapasi satunnaisesti lähellä kotiaan ja jota hän piti hyvin hauskana. Saarinen kertoo, kuinka oli tullut ajatelleeksi itseään ensin henkilönä, joka ei ole erityisen hauska. Asiaa pohdittuaan hän oli kuitenkin tullut siihen tulokseen, että kyllähän minä kuitenkin voisin olla edes vähän hauskempi. Tällöin hän ei lukittaudu siihen ennakkoajatukseen omasta identiteetistään ”ei-hauskana ihmisenä”, vaan pystyy myös katsomaan aloittelijan mielellä sen ulkopuolelle, kurottautumaan kohti ”hieman hauskempaa ihmistä”.

Jotta näistä erilaisista tarinoista ja identiteeteistä ei muodostuisi meille itseään toteuttavia ennusteita (eli että alamme myös toimia niiden edellyttämällä tavalla ja ”tilata” elämäämme lisää niitä asioita, joista jatkuvasti puhumme), olisi hyvä välillä hieman muuttaa näkökulmaa, haastaa itseämme katsomaan omaa tarinaamme hieman eri näkökulmista. Juuri siinä ytimessä olimme noiden retriittiviikonloppujen aikana: aktiivisesti käänsimme näkökulmaamme aivan uusiin asentoihin ja tutustuimme tarinaamme hieman eri vinkkelistä. Erään asiakkaamme tiivistys viikonlopusta kuvastaa hienosti, mistä tässä retriitissä, mutta ennen kaikkea, mistä aloittelijan mielessä on kyse.

”Oletko valmis riisumaan kaiken ulkoisen hömpötyksen ja ottamaan askeleen kohti omaa hyvinvointiasi? Tutustumaan omaan itseesi uudestaan, ja kuulemaan muiden tarinoita ja oppimaan myös niistä enemmän itsestäsi. Ei ole helppoa kaivella menneitä, mutta kun aika on oikea, tämä on oiva tapa siihen. Kun sydän on auki ja aika on oikea, ihmeitä voi tapahtua. Kannattaa heittää odotukset ojaan ja vain hypätä tuntemattomaan ja ottaa vastaan kaikki mitä retriitti mahdollisesti sinulle antaa.”

>> Seuraava Oman tarinan äärellä-retriitti järjestetään 13.-15.11.2020. Ilmoittautuminen on käynnissä. 

Kuten retriitin esittelyssämme kirjoitimme: ”Ole tarkkana millaista tarinaa kerrot, sillä tulet varmasti elämään sitä todeksi.”

Aloittelijan mielellä,

Hanna