Ajan vuosimallia -93 olevalla Peugeot 306-merkkisellä autolla. Lasteni mielestä auto on ruma, kuin rullaverho, eikä autolla myöskään ole juuri rahallista arvoa. Mutta koska auton matkamittarissa on vain n. 42000 km, se kulkee etanolilla ollen näin hyvin ekologinen ja pienipäästöinen, sillä on minulle merkittävää käyttöarvoa. Oikeasti en edes juurikaan pidä autoilusta ja siinä minulle tärkeintä on se, että auto kuljettaa minut paikasta toiseen eikä jätä matkalle.

Autoni on alunperin jo vuosia sitten edesmenneen vaarini uutena ostama menopeli. Vaari oli pyörätuolissa ja tarvitsi autoa liikkumiseen pienellä pohjalaiskylällä asuessaan. Joskus kuvittelen, kuinka vaari istui auton ratissa siinä, missä minäkin nyt, tai joskus jopa kuvittelen, että vaari istuu kyydissäni etupenkillä. Siitä tulee minulle mukava olo. Autolla on minulle siis myös merkittävää tunnearvoa.

Miten arvo määritetään?

Miten arvo määritetään? Wikipedian mukaan “arvoilla tarkoitetaan jotain toivottua asiaa, suotavaa käyttäytymistä tai päämäärää. Arvot ovat luonteeltaan käsitteellisiä ja ne ohjaavat ihmisten tai ihmisryhmien toimintaa.”

Yritykset määrittelevät itselleen arvoja, syvempiä periaatteita, jonka mukaan ne toimivat, haluaisivat toimia tai ainakin pitävät trendikkäänä listata. Yritykset myös määrittävät toimintansa sen mukaan, mikä tuottaa lisäarvoa asiakkailleen ja tekevät asiakkailleen arvolupauksen. Näin ollen arvosta tuleekin välineellinen: se on jotain, mitä asiakas haluaa ja josta on valmis maksamaan. Lopulta siis verottajakin saa omansa arvonlisäveroina.

Kun sitten yhtiö haluaa myydä osakkeitaan, tulee pohdintaan, paljonko yhtiön osake maksaa sen toimiessa arvojensa mukaisesti ja tuottaessaan lisäarvoa. Soitetaan paikalle yrityksen valuaation, eli arvonmääritykseen erikoistuneita asiantuntijoita, jotka arvottavat yhtiön toiminnan eli määrittelevät yhtiön rahallisen arvon.

Yrityksen työntekijät myös miettivät sitä, mikä on heidän työpanoksensa arvo yritykselle ja miten sitä voidaan arvottaa. Joskus työntekijä voi huomata olevansa tilanteessa, jossa hänen omat arvonsa ovat erilaisia, kuin yrityksen arvot: on syntynyt arvoristiriita.

Koulussa opitaan matemaattinen käsite itseisarvo, jolla on myös filosofisempi merkitys: asialla tai ihmisellä on arvo itsessään. Ihmisarvokin on itseisarvo. Ja tietenkin, pian päättyy kouluvuosi ja lapset saavat todistuksen, jossa heidän suoriutumisensa arvioidaan arvosanoilla, sanallisilla tai numeraalisilla.

Arvokkaan kolme tasoa

Filosofi Esa Saarinen on puhunut useissa luennoissaan arvokkaan kolmesta tasosta, joista ilmeinen on kaikille näkyvä ja juhlittu. Melko ilmeinenkin arvotaso on vielä havaittavissa oleva. Kolmas arvotaso on mahdollistava taso, joka usein jää meiltä huomaamatta: usein joudumme tosissaan ponnistelemaan nähdäksemme tämän tason paitsi itsessämme, mutta myös elämässämme ja ympärillämme.

Ja kuitenkin suurin osa onnistumistamme ja väitän, myös onnellisuudestamme on olemassa juuri siksi, koska olemassa on näkymätön ja piiloinen mahdollistava arvotaso. Ehkä aika koronan keskellä opettaakin meitä juuri havaitsemaan ja aistimaan sen syvimmästi arvokkaan, joka piiloutuu siltä suorittajalta, joka odottaa vain työnsä tuloksia nauttimatta matkasta.

Mikä sinulle on arvokasta?

Mikä sinulle elämässä on arvokasta? Mitä ovat sinun elämäsi näkymättömiä mahdollistajia, joihin näet, jos katsot elämääsi eri näkökulmista? Mikä on arvokasta itsessään, ilman sen rahallista tai hyödynnettävää arvoa?

Ollessani taannoin harjaamassa poniystävääni ennen ratsastuslenkkiä, yritin alkuun suoriutua alkuhommista nopeasti, jotta päästäisiin pian lenkille. Sitten pysähdyin, upotin käteni ponin pehmeään ja paksuun talvikarvaan ja painoin otsan ponin lämmintä selkää vasten ja ajattelin, että tämä, tämä juuri on arvokasta. Ei pelkästään suoritus tai päämäärä, vaan se kaikessa rauhassa tekeminen, aistiminen ja olemisen tilaan rauhoittuminen, kokonaisuus ja jokainen yksityiskohta, ja niihin keskittyminen, ilman kiirettä.

Arvaatko muuten, mikä oli vaarini etunimi? Arvo ❤️.