Oman tarinan äärellä-viikonloppuretriitti 14.-16.1.2022

”Ole tarkkana millaisia tarinoita elämästäsi kerrot, sillä tulet varmasti elämään niitä todeksi.”

Puskemme monesti eteenpäin elämässämme vimmalla, joka on peräisin suon, kuokan ja Jussin legendoista, pysähtymättä oppimaan menneestä ja menneen syksyn syklisyydestä.

Päädymme hakkaamaan päätämme aina vaan samanlaisiin seiniin, emmekä enää tiedä, kenen tarinaa oikein elämme todeksi? Omaamme, yhteiskunnan vai ehkä vanhempiemme toiveita? Viiteryhmämme oletettuja vaatimuksia? Puolison toiveita ja vanhemmuuden ihanteita?

Elämäntarinan kerronnan muokkauksella on kuitenkin valtavia vaikutuksia tulevaisuutesi – kun ajattelusi muuttuu, ei mikään ole enää entisellään.

Pysähtyessä ajattelu alkaa

Oman tarinan äärellä-retriitillä laskeudumme hetkeksi kuulostelemaan, mitä Sinulle kuuluu juuri nyt. Saat pysähtyä ja levätä. Ennen kaikkea pääset tutkimaan omaa tarinasi ja matkallasi kertyneitä voimia, vahvuuksia ja viisauksia. Viikonlopun aikana pääset tuetusti tutkimaan omaa elämäntarinaasi ja opit tarkastelemaan sitä uusista näkökulmista. Löydät sisäiset voimasi ja vahvuutesi, ja opit ottamaan ensi askelia voimiesi viitoittamalla polulla.

Osaavat valmentajat ja luottamuksellinen pienryhmä tukevat sinua matkallasi, yhteiset hetket tehtävineen ja keskusteluineen raamittavat viikonlopun kulkua. Retriitin olennaisena osana ovat keholliset harjoitukset, jotka ammentavat joogan maailmasta sekä kehotietoisuuden vaikutuksesta mielemme.

Tarinamme äärellä huolehdimme myös kehon ja mielen hyvinvoinnista kynttilänvalolla ja takkatulella, rantasaunalla ja ravitsevalla kasvisruoalla. Kohtaamme itsemme ja toisemme ja olemme läsnä, mutta emme unohda jokaisen tarvetta vetäytyä myös välillä yksin pohtimaan ja kuulostelemaan.

Missä? 

Retriitti järjestetään Pohjois-Savossa luonnonkauniilla paikalla järven rannalla n. 110 km päässä Kuopiosta. Yövymme päärakennuksessa, joka on iso hirsitalo tai lämpimässä aitassa 1-4 hengen huoneissa.

Hinta:

Retriittiin mahtuu yhteensä 10 henkilöä ja se toteutuu kuudella osallistujalla. Retriitin hinta on 340 euroa (sis. Alv) ja se sisältää retriitin ohjelman, yöpymisen sekä ruokailut. Early bird-hinta 15.12.2021 ilmoittautuneille on 290 eur. Osallistujien toivotaan tuovan mukanaan pyyhkeet ja lakanat. Retriitin aikana syömme ravitsevaa kasvisruokaa (gluteeniton lakto-ovovegetaarinen kasvisruoka).

Ilmoittautuminen ja lisätiedot:

Voit ilmoittautua mukaan ja kysyä lisätietoja Hannalta, email hanna@hiljainenmieli.fi, puh. 044-303 7577 tai Suvilta, suvi@kohisevankoski.fi, puh 040-748 3454.

Ilmoittautuminen on sitova ja retriitti laskutetaan ilmoittautuessa. Paikan voi peruuttaa maksutta viimeistään 30 vrk ennen retriitin alkua. 14-30 vrk ennen retriitin alkua peruutetuista paikoista hyvitetään 50 % hinnasta. Tämän jälkeen tulleista peruutuksista ilmoittautumismaksua ei hyvitetä.  

Asiakkaiden palautteita aikaisemmilta retriiteiltä: 

Ohjaajat:

Retriitti järjestetään Hiljaisen Mielen ja Kohisevankosken yhteistyönä. Ohjaajinasi toimivat Suvi Kohisevankoski ja Hanna Kumpulainen.

Suvi Kohisevankoski

Suvi on kokenut yritysvalmentaja ja valmentautunut life-, business -ja master coach, jonka elämäntehtävä on auttaa ihmisiä elämän suorittamisesta pienin askelin kohti oman näköisensä kukoistavan elämän elämistä. Valmentaessaan johtajia, yrittäjiä ja muita oman elämänsä sankareita Suvi on johdatellut jo satoja ihmisiä tutustumaan ajattelun, itsensä kehittämisen ja merkityksellisen vuorovaikutuksen saloihin. 

Suvi ajattelee ihmistä kokonaisuutena, jonka keho, mieli ja kuljettu polku vaikuttavat jatkuvasti siihen, millaisena elämämme tänä päivänä näyttäytyy. Suvi on tehnyt oman elämänsä varrella rohkeita muutoksia elääkseen jatkuvasti enemmän omien arvojensa mukaista elämää ja saa onnekseen todistaa näitä upeita kasvutarinoita jatkuvasti myös valmennettaviensa kautta. Matkan varrella kertyneistä opeista, kokemuksista ja tarinoista Suvi on kirjoittanut myös ensi vuoden aikana ilmestyvän kirjan. Viikonlopun yhteiset harjoitushetket pohjautuvatkin juuri tämän kirjan antiin ja tehtäviin.

Hanna Kumpulainen

Hanna on monipuolisen yritys- ja tiedemaailman taustan omaava jooga-opettaja ja hyvinvointialan asiantuntija (FT) sekä sosiaali- sekä työ- ja organisaatiopsykologian opiskelija. Ennen kaikkea Hanna on oman elämänsä etsijä ja on toteuttanut elämässään isoja muutoksia voidakseen elää omanlaistaan elämää. Hannaa kiinnostaa erityisesti kehon ja mielen yhteys, ihmisten välinen vuorovaikutus, sekä kysymys siitä, miksi toimimme tietyllä tavalla: kuka minä olen, mitä ovat syvimmät arvoni ja ennen kaikkea, elänkö niiden mukaisesti? Uskallanko etsiä ja elää omaa polkuani?

Hannan ajattelutavan ytimessä on aina ihminen osana yhteisöä ja sosiaalisia verkostoja. Hanna uskoo, että pysyvä, todellinen hyvinvointi voidaan saavuttaa nöyrällä, kokonaisvaltaisella, inhimillisellä, tiedostavalla ja rehellisellä asenteella ja ymmärryksellä, jossa oleellista on sekä yksilön hyvinvointi ja psykologisen turvallisuuden, merkityksellisyyden ja kuulluksi tulemisen kokemus, että yhteisön hyvinvointi, ihmisläheinen johtaminen ja merkityksellinen tekeminen.